Suunta-Jurva Kuopio-Jukolassa 201416.06.2014 Suunta-Jurva lähti tänä vuonna Kuopio-Jukolaan 2:n Venla ja 3:n Jukola joukkueen voimin. Venlat olivat todella tarkkana liikkeellä tänä vuonna. Raskaassa maastossa Venlat suorituivat kiitettävästi ja joukkueet saivat hyväksytyn tuloksen. Ensi vuoden tavoite ei liene epäselvä. Jukolassa SuJu1:nen paransi hienosti sijoitustaan ja tästä on hyvä jatkaa ensi vuodelle. SuJu2:lle kävi harmittava loukkaantuminen ja joukkue joutui keskeyttämään. SuJu3:nen sai hyväksytyn suorituksen ja joukkuen työskentely oli tasaisen varmaa. Kuopio-Jukolasta Sujulaiset lähtivät yhtä kokemusta rikkaampana kotia kohti. Ensi vuodelle on osa jo asettanut tavoitteita ja niiden eteen aletaan tekemään töitä jo tämän vuoden puolella. Onko ensi vuonna liikkeellä jälleen 4 Jukola joukkuetta jurvalaisia? Venloissa tavoite 2 joukkuetta jurvalaisia suunnistajasiskoksia. |